Paikannuslaitteet nousemassa joulun hittilahjoiksi

Yepzon Oy
Mediatiedote 22.11.2016
Julkaisuvapaa: heti

Viime vuosina paikannusteknologia ja sen myötä paikannuslaitteet ovat yleistyneet vauhdilla niin Suomessa kuin maailmalla. Erilaiset paikantimet ovat vakiinnuttamassa paikkaansa arjen lisäturvana, ja niiden joulumyynniltä odotetaan ennätyslukemia.

GPS-paikannuspalveluja ja -laitteita kehittävän suomalaisen Yepzon Oy:n GPS-paikantimesta, Yepzon Onesta, povataan joulumarkkinoiden hittituotetta.

– Yepzon One -tyyppisten henkilökohtaisten paikannuslaitteiden markkinat syntyivät 2014 marras-joulukuussa Yepzonin markkinoille tulon myötä. Siitä lähtien tämänkaltaisten tuotteiden myynti on ollut hyvin nousujohteista. Tämän vuoden myynneissä on selkeästi nähtävissä, että asiakkaat ovat löytäneet tuoteryhmän ja henkilökohtaiset paikannuslaitteet ovat tulleet jäädäkseen, toteaa Verkkokauppa.comin tuotepäällikkö Juha Orava.

Yepzon Oy:n markkinointijohtaja Heidi Rantalan mukaan viimeisen vuoden aikana paikanninmarkkinoilla on tapahtunut merkittävä muutos.

– Paikantimien kuluttajakysyntä on selkeästi nostanut päätään. Sijaintitietojen hyödyntäminen on tulevaisuutta ja paikantaminen teknologiana on jatkuvasti vahvemmin läsnä elämässä. Teknologian kehittyminen mahdollistaa entistä turvallisemman arjen, ja mikä olisikaan parempi tapa muistaa läheistä jouluna kuin turvan antaminen.

Odotukset paikantimien joulumyynniltä ovat korkealla.

– Joulukaupassa odotamme tuotteiden liikkuvan kiivasta tahtia asiakkaiden oivaltaessa henkilökohtaisten paikannuslaitteiden potentiaalin muun muassa lasten, lemmikkieläinten tai vaikkapa veneen paikantamisessa, Orava sanoo.

Paikannuksen suunnannäyttäjä maailmalla

Yepzon One on suunniteltu erityisesti lasten, vanhusten ja lemmikkien turvaksi. Laitteen sekä sen helppokäyttöisen mobiilisovelluksen avulla kohteen voi paikantaa tarkasti ja nopeasti vaikka maapallon toiselle puolelle. Lähitulevaisuudessa Yepzon One saa rinnalleen myös hälytystoiminnolla varustetun Yepzon Freedom -turvalaitteen, joka on jo nyt ennakkotilattavissa muun muassa Yepzonin verkkokaupasta.

– Haluamme olla edelläkävijä jatkossakin kansainvälisillä paikannuslaitemarkkinoilla. Seuraavaksi lanseeraamme hälytysnapilla varustetun paikantimen, joka on kohdennettu aktiivisille nuorille ja aikuisille. Se on turvallinen lahja itse kullekin vuoden ympäri, Rantala arvioi.

Lisätiedot:

Heidi Rantala, markkinointijohtaja
Yepzon Oy
Puh. +358 50 539 8970
heidi.rantala@yepzon.com

Juha Orava, tuotepäällikkö
Verkkokauppa.com
Puh. +358 40 537 4714
juha.orava@verkkokauppa.com

Yepzon Oy kehittää helppokäyttöisiä mobiilipohjaisia paikannuspalveluita. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yhtiö työllistää suoraan kuusi työntekijää ja noin 20 tuotekehittäjää alihankkijayrityksissä. Yepzonin omistus on kokonaisuudessaan eurooppalainen ja pääosin suomalainen, ja se jakautuu eri aloilla vaikuttaville yksityissijoittajille. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Tampereella. Lontooseen rekisteröity Yepzon Ltd. on Yepzon Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Yhdysvaltojen Nevadaan rekisteröity Yepzon Inc. on yhteisyritys Global Expansion Solutionsin kanssa. www.yepzon.com

Osta nyt