Blogi

Miten voi kovia kokenut Rane-koira nyt?

Saksanpaimenkoira Rane karkasi iltalenkillä viime lokakuussa. Etsinnät ehtivät kestää lähes kuukauden, ennen kuin koira lopulta löytyi kuivuneesta kaivosta. Jos Ranen tarina ei ole sinulle entuudestaan tuttu, voit lukea sen esimerkiksi Aamulehden sivuilta.

Mitä kuuluu Ranelle nyt, reilut puoli vuotta myöhemmin?

Ranen omistaja Nea Sovelius kertoo kuukausia kestäneen toipumisprosessin päättyneen lopulta onnelliseen ja terveeseen koiraan. Karkumatkan aikana hälyttävän alhaiseksi laskenut paino on noussut takaisin, pysyviltä fyysisiltä vammoilta vältyttiin ja mikä tärkeintä, Rane itse ei vaikuta olevan tapahtuneesta moksiskaan.

”Rane on täysin entisellään. Olemme suorastaan ihmetelleet, miten koko koirasta ei uskoisi sen kokeneen mitään kamalaa”, Nea naurahtaa.

Nea kuvailee sisukkaasti selvinnyttä Ranea luotettavaksi ja tasapainoiseksi koiraksi, joka ei pidä turhaa melua itsestään. Nea harrastaa Ranen kanssa hakua, ja kesän lopulla onkin edessä harrastustoimintaan liittyviä kokeita. Sitä ennen Rane viettää kuitenkin kesälomaa, johon kuuluvat muun muassa uiminen ja soutuveneajelut. Pääseepä Rane myös hieman kesätöiden makuun, sillä Nean mukana töissä kulkeva koira saa tänä kesänä kantaa Viikinsaaren epävirallisen saarikoiran titteliä.

raneniitty

ranerengas

kuvat: Nea Sovelius

Karkasiko koirasi? 8 selkeää toimintaohjetta, joiden avulla löydät koirasi

Miksi koira karkaa?

Vaikka suurin osa karkulaisista löytää tiensä aina lopulta kotiin, säikäyttää koiran karkaaminen aina. Koiran karkaaminen ei liity mitenkään siihen, kuinka hyvä ja huolehtivainen koiranomistaja olet. Kenen tahansa koira saattaa karata, ja syyt liittyvät tyypillisesti koiran lajiominaisuuksiin. Esimerkiksi metsästysvietti, hajujäljen seuraaminen, juoksuaika, säikähtäminen tai silkka uteliaisuus saattavat täysin yllättäen viedä koiran omille teilleen.

Mitä pitää tehdä, kun koira karkaa?

    1. Vedä henkeä. Kaikki järjestyy.
    2. Monilla koirilla on GPS-paikannin kaulapannassa. Avaa paikantimen sovellus ja aloita paikannus. Muista pitää paikannussovellusta jatkuvasti silmällä, sillä koira todennäköisesti liikkuu samalla kuin sinäkin.
    3. Jos koiralla ei ole paikanninta, aloita rauhallisesti lähiseudun kiertäminen. Pysyttele aluksi katoamispaikan lähistöllä siltä varalta, ettei koira ole juossut kauas tai se palaa takaisin paikkaan, josta lähti. Jos koiraa ei löydy heti, jätä katoamispaikalle ruokaa sekä esine tai vaate, jossa on hajusi. Näin koira saattaa löytää myöhemmin paikalle ja pysyä tutun hajun luona.
    4. Ilmoita koiran katoamisesta mahdollisimman laajalti. Sosiaalinen media on nopein ja tehokkain keino. Jaa sama postaus mahdollisimman monelle eri kanavalle, ja pyydä ihmisiä jakamaan postaustasi eteenpäin.Hyödynnä lisäksi erityiset karanneista lemmikeistä ilmoittavat verkkosivut, kuten karkurit.fi.
    5. Tulosta karanneen koiran kuvalla varustettuja kadonnut –ilmoituksia ja levitä niitä mahdollisimman laajalti. Tästä voit ladata Jälkikoirat ry:n laatiman valmiin ilmoituspohjan: http://www.jalkikoirat.net/sites/default/files/ Kadonnut_ilmoitus.doc (aukeaa .doc-muodossa).
    6. Selvitä kuntasi eläinlääkärit, sillä vahingoittunut koira on saatettu toimittaa eläinlääkäriasemalle. Jos koira on kadonnut lähellä kuntarajaa, ota myös tämä huomioon etsinnöissä.  Karkurit.fi -sivustolta löydät myös lähimmän löytöeläintarhasi yhteystiedot. Jos koirasi on
    7. Muodosta pieni etsintäpartio, joka koostuu koiralle tutuista ihmisistä. Karannut koira saattaa olla hyvinkin peloissaan, ja jatkaa pakenemista, jos iso joukko koiralle vieraita ihmisiä lähestyy sitä.Joskus on parempi kutsua koiraa tavalla, johon se on tottunut vastaamaan tai jonka se kokee houkuttelevana, kuin koiran nimellä. Käytä esimerkiksi pilliä tai ääntä pitävää lempilelua.
    8. Aloita systemaattinen etsintä. Ajattele koiran katoamispaikkaa ympyrän keskipisteenä, josta lähdet etenemään kohti ympyrän reunoja. Koira saattaa löytää itselleen mitä kummallisimman piilopaikan tai kulkea yllättävänkin kauas, joten älä tee liikaa etsintää rajoittavia oletuksia siitä, missä koira todennäköisesti on!

Löytyykö koirani?

Toimimalla järjestelmällisesti ja aktiivisesti, pysymällä rauhallisena ja tiedottamalla koiran katoamisesta mahdollisimman laajalti parannat mahdollisuuksiasi saada koira kotiin.

Koirallasi on todennäköisesti kaulapanta, josta yhteystietosi löytyvät. Pidä huoli, että joku on aina tavoitettavissa ilmoitetusta numerosta tai osoitteesta. Lisäksi tarkkaile jatkuvasti sosiaalisen median ilmoituksiasi sitä kautta mahdollisesti saatavien näköhavaintojen ja lisätietojen vuoksi.

Ota huomioon, että mitä kauemmin koira on irrallaan, sitä enemmän se villiintyy! Älä siis luota liikaa siihen, että koirasi käyttäytyisi sinulle tutulla tavalla. Lue lisää karanneen koiran tyypillisestä käytöksestä Etsijäkoiraliiton sivuilta.

Koiran löytäminen voi vaatia samojen asioiden toistamista useasti. Ole sinnikäs äläkä luovuta!

Miten voin ehkäistä koiran katoamisen?

  1. Tunnista tilanteet, joissa tiedät koirasi voivan käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti, ja ole tällöin erityisen tarkkana. Ota huomioon esimerkiksi uusivuosi raketteineen tai suuret yleisötapahtumat, jotka saattavat aiheuttaa muutoin rauhallisessa koirassa pelkoa tai levottomuutta.
  2. Mikrosiruta koira ja pidä huoli, että kaulapannasta löytyvät ajan tasalla olevat yhteystiedot mahdollisimman selkeästi.
  3. Leikkauta koira, jolloin vastakkaista sukupuolta olevien koirien hajut eivät kutsu sitä jatkuvasti puoleensa.
  4. Kaulapantaan kiinnitettävä GPS-paikannin nopeuttaa karanneen koiran löytämistä. Kun hankit paikanninta, varmista erityisesti pitkä akunkesto ja paikantimen koko ja turvallinen kiinnitystapa kaulapantaan. Et voi tietää, mihin koirasi saattaa joutua, joten esimerkiksi paikantimen iskun- ja kosteudenkestävyydestä voi olla hyötyä. Hyödyllisin paikannin on, kun pystyt seuraamaan sitä oman puhelimesi kautta esimerkiksi erillisellä sovelluksella.
  5. Panosta koiran tottelevaisuuskoulutukseen ja erityisesti luoksetulokäskyn harjoitteluun.
  6. Ota kotona huomioon karkaamista edesauttavat seikat. Osaako koira avata itse ovia tai pystyykö se kaivamaan itsensä piha-aidan ali? Käy huolellisesti kaikki mahdollisuudet läpi ennaltaehkäistäksesi koiran karkaamisen.